Woutila on työskentelytila taiteen, viihteen ja tieteen tekijöille. Woutila on näyttelytila ja galleria paikalliselle taiteelle. Woutila on myös mielentila, jolloin syntyy jotakin hienoa, ennennäkemätöntä ja elähdyttävää.

Me olemme Woutila, joensuulainen luova yhteisö, joka toimii entisissä Valinta Voutilaisen tiloissa Tulliportinkadulla.

Woutila syntyi ja on kehittynyt hyvin luontevasti usean yksittäisen luovan yrittäjän yhteisenä ponnistuksena. Meillä oli löyhä, usean työhuoneen keskittymä jo olemassa toisaalla ja kun tämä tila vapautui ja saimme sopivan porukan kokoon, päätimme yhdistää voimamme ja muutimme tähän vanhaan kauppatilaan keväällä 2016.

Vuosien saatossa olemme järjestäneet yhdessä näyttelyitä, tapahtumia ja tehneet töitä yhdessä. Parasta Woutilassa on kuitenkin ollut vertaistuki ja työyhteisö usealle muutoin yksin yrittävälle luovan alan tekijälle. Woutilan myötä olemme myös verkostoituneet tehokkaammin kuin yksin toimiessamme. Yhdistys perustettiin, että näyttely ja vuokrauspalveluiden toiminta helpottuisi.


Sinustako uusi WOUTILAlainen?
Woutila ry – 2.3.2022


Me Woutilassa ajattelemme, että yhdessä tekemällä tulee aina parempi. Vaikka meistä kukin on oman luovan alan yrityksensä johtaja, kehittäjä, varastohenkilö, ja puhelinvaihde, ajattelemme silti, että silloin, kun jaetaan arvot, osaamista, tekemisen meininki ja kahvitauot, niin irti saa aina enemmän. Me tulemme ja menemme kukin omien aikataulujemme mukaan enimmäkseen arkena klo 8-20, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti kokoonnumme yhteen lounastamaan, juhlimaan, oppimaan, pyytämään neuvoja tai auttamaan toinen toistamme.

Lue lisää


Woutilan Siivouspäivä ja Kevätmyyjäiset 28.-29.5.2022

Luovassa prosessissa ideasta tuotteeksi syntyy usein kaikenlaista! Se voi olla luonnoksia, laukalle lähteneitä kuvituksia, kakkoslaatua pienillä kauneusvirheillä, tai sitten jotain ihan muuta. Oli niin tai näin, niin ihanaa on avata ovet keväälle ja koronan jälkeen taas elävälle kaupunkikulttuurille!

Lämpimästi tervetuloa siis penkomaan Woutilan toimijoiden, sekä vierailevien paikallisten pientuottajien pöytälaatikoita 28.-29.5.2022, klo: 11-16 Tulliportinkadulle! Myyjäisistä teet upeita löytöjä kotiin, itselle, tai lahjaksi kevään juhlijoille, ja samalla tuet paikallista luovaa yrittäjyyttä. Tule aistimaan inspiroivaa Woutilan tunnelmaa, tapaamaan tyyppejä, ja yllättämään itsesi.

Myyjäisissä mukana ovat:
Studio Katriina Nuutinen, Thinkers and Makers
Monarkia Graphics, Poster Mister
Löytönen Wallpaper
Pura Nordica
Nokiakka
Joensuun Elokuvayhdistys

Maksuvälineenä käy kortti, kahviakin saa, ja kannattaa ottaa pientä käteistäkin! Tavataan pian.


Woutila

Tulliportinkatu 14, 80130 Joensuu

info (ät) woutila.fi     

Aukioloajat

Woutila on avoinna nyt näyttelyiden välissä hieman epäsäännöllisemmin.
Saapi tulla sisään, kun näet meitä paikan päällä, tai ota meihin ennakkoon yhteyttä!

Ryhdy Woutilan kannattajajäseneksi!

Woutila on nyt yhdistys – Woutila Ry. Me pyrimme omalla panoksellamme edistämään pohjoiskarjalaista taidetta, kulttuuria, viihdettä, tiedettä ja vähän kaikkea muutakin.

Miksi et siis liittyisi heti?

Woutilalaiset








Valokuvat: Jyri Keronen